*

Stemma Keskustelunlietsontaa ja vääriä mielipiteitä

Kaikki blogit puheenaiheesta Nuorisolaki

Jokin tässä mättää, jos nuoret eivät kelpaa edes työttömiksi työnhakijoiksi

Tänään käynnistyi eduskunnan syyskausi, ja ensimmäisenä asiana täysistunnossa oli uusi nuorisolaki. Suomen nuoriso on entistä moninaisempaa ja monikulttuurisempaa, joten on hienoa, että kulttuurien moninaisuus ja kansainvälisyys on huomioitu uudessa laissa nuorisopolitiikkaa ohjaavana arvona. Myös nuorten osallisuus ja toimijuus ovat vahvasti läsnä lakiesityksessä. Nuoret pitää tunnistaa yhteiskunnallisina toimijoina eikä vain toiminnan kohteina.

Nuorisolaki suoraan Orwellin kirjasta

Suomen nuorisolaki uudistuu ensi vuonna. Vielä muutaman päivän ajan Opetus- ja kulttuuriministeriö kerää lausuntoja lakiesitykseensä nuorisovaltuustoilta, nuorten parissa toimivilta järjestöiltä ja muilta tahoilta, joita lakiuudistus koskee.

Ongelma on, että lakiesitys on kertakaikkisen kammottava. Näin räikeästi syrjivää ja poliittista lakia ei ole Suomessa hetkeen näkynyt.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä