*

Stemma Keskustelunlietsontaa ja vääriä mielipiteitä

Kaikki blogit puheenaiheesta Esteellisyys

Sipilän luottomies Business Finlandin johtokunnan puheenjohtajaksi

Elektrobitin entinen toimitusjohtaja Pertti Korhonen nimitettiin 1.1.2018 perustetun Business Finlandin johtokunnan puheenjohtajaksi. Elektrobitin toimitusjohtajaksi vuonna 2006 hänet valitsivat edellinen yrityksen hallituksen puheenjohtaja Sipilä sekä hänen luottomiehensä silloinen toimitusjohtaja Juha Hulkko. Sipilä ja Hulkko jatkoivat tuolloin Elektrobitin merkittävimpinä omistajina – Hulkko ja Sipilähän olivat tätä ennen vuorotelleet toistensa esimiehinä ja alaisina.

Nissinen palasi pokkana töihin – harkintakyky hukassa

On vaikea ymmärtää tilannetta, jossa valtakunnan ylin syyttäjä, syyttäjälaitoksen johtaja ja oikeuslaitoksen keskeinen toimija, rikkoo oikeuden mukaan tahallisesti lakia virkatehtävässään. Vielä vaikeampi on ymmärtää tilannetta, jossa sama valtakunnansyyttäjä tekee edellä mainitun – ja palaa pokkana virkaansa.

Sipilä, mistä 214 000:n pääomatulot, jos rahat ovat kapitalisaatiosopimuksessa?

Ennen verovuotta 2016 olette kertoneet tehneenne järjestelyn, jossa sijoitusomaisuutenne on kapitalisaatiosopimuksen sisällä. Kuitenkin 2016 verotiedoissa teillä on pääomatuloa 213 779 euroa. Kapitalisaatiosopimuksen sisällä olevaa omaisuuttahan ei veroteta ennen kuin nostettaessa ja silloinkin vasta, kun ensin on nostettu pääoman verran rahaa ulos. Tämähän on juuri se kapitalisaatiosopimuksen merkittävä etu.

Kapitalisaatiosopimus korruption mahdollistajana

Suomessa käytössä oleva kapitalisaatiosopimus toimii lähes samoin kuin hallintarekisterimalli, jota tänne ei haluttu. Verohallinnon ja mm Osakesäästäjien Keskusliiton vaatimuksista huolimatta tämän mallin muuttamiseksi ei käsittääkseni ole tapahtumassa mitään. Itse mietin onko osasyynä tähän se, että se tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet anonyymiin sijoittamiseen mm poliitikoille.

Hallintarekisterilakiesitys koskee myös listaamattomia osakeyhtiöitä

Julkisuudessa puhutaan lakiesityksen yhteydessä lähes pelkästään pörssiyrityksistä, kuitenkin lakiesitys antaa myös listaamattomille osakeyhtiöille yhtäläiset mahdollisuudet siirtää osakkeensa ulkomaiseen arvopaperikeskukseen. Tämä mahdollistaa monia tapoja ketjuttaa omistuksia ja peittää todelliset omistajat. Vaikka asiasta on jo paljon kirjoitettu, niin halusin vielä tuoda esiin tämän näkökulman.

Tunnistatko Sinä tästä lahjonnan ja korruption?

Oikeusministeriö alkaa selvittää lahjusrikosten rikosprosessin toimivuutta OECD:n moitteiden vuoksi. OECD moitti Suomea viime kuussa siitä, että näyttökynnys on ollut kansainvälisissä lahjusjutuissa liian korkea. HS 6.4.2017

Nyt lukija pääsee itse arvioimaan, että tunnistaako lahjonnan ja korrpution?

Yrityksellämme oli perustamisesta lähtien suuren tilintarkastustoimiston KHT-tilintarkastaja. Joka toimi riippumattomasti ja puolueettomasti, lain mukaan.

Chempolisin kaverikapitalismi: Sipilät, Fortum, Taaleri ja Fagernäs

Chempoliksen rahoitusosapuolilla vaikuttaisi olevan paljon yhteyksiä, joissa yhdistävänä tekijänä on Fortum, joka yhdessä Taalerin kanssa pelasti Chempoliksen konkurssilta. Taalerin hallituksen puheenjohtaja on Peter Fagernäs, joka toimi Fortumin hallituksen puheenjohtajana vuosina 2001-2009 puolustaen voimakkaasti toimitusjohtaja Liliusta johdon optiojärjestelyissä. Asiasta nousseen kohun myötä Fagernäs joutui eroamaan vuonna 2009. Samalla kun Fagernäs on Taalerin hallituksen puheenjohtaja on hänen perheensä luotsaama Hermitage & Co Oy suurin Taalerin omistaja.

Terveyshaitta ei ole sopimusasia

Terveyshaitan aiheuttaminen on rikos. Tuulivoimaloiden sijoittaminen asutuksen lähelle terveyshaittaa aiheuttamaan on rikos ihmisyyttä vastaan.

 

Tuulivoimaloiden rakentaminen on Suomessa pysäytettävä tutkimusten tekemisen ajaksi, terveydelliset haitat ovat tosiasioita. 

KHO on ottanut tuulivoimatoimijan tiedot infraääni haitoista vastaan myönteisesti, eikä tunnusta tosiasioita. Tosiasiat ovat todennettu lähiasukkaiden kokemusten perusteella lääkärin todistuksella: "Infraäänen aiheuttama huimaus, ICD 10-koodi 1999 T75.2". 

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä